Voidakseen elää Kolmatta Elämää, on elettävä pari ennen sitä. Tämä kirjoitus kertoo - lyhyesti - pääpiirteittäin, ensimmäisestä elämästäni.
Synnyin sydäntalvella 1960 Kokkolassa. Tammikuussa. Silloisessa Libeckin sairaalassa. Sielä "kaupungissa". Mun koti oli "Pihilajassa". Ykspihlajassa. Se on Kokkolan syväsatama ja teollisuuskaupunginosa. Työläiskortteli. Ykspihlaja oli tuolloin vilkas ja tiivis yhteisö. Taitaa olla sitä kyllä edelleen? Mun koti sijaitsi "Kakaravaarassa". Ihan siinä keskellä kylää. Iltaruskontiellä. Siellä tien päässä oikeesti ruskotti usein. Siitä nimi. Niin keskellä kylää se oli että tien toiselle puolelle rakennettiin kirkkokin 60-luvun lopulla. Ei me sinne kauheesti ehditty.
Muksuna laukottiin satamassa. Silloin suursatamat oli kaikille vapaata aluetta kulkea. Laivoja tuli ja laivoja meni. Seassa kulki kaikenlaista väkeä. Sataman työntekijöitä, merimiehiä (joo, silloin merimiehet oli miehiä), uteliaita, huoria. Ja sitte meitä muksuja. Laivoihin kiikuttiin sisälle asti ku se oli jännää ja haluttiin nähdä. Yksi tapaus on erityisesti jäänyt mieleen. Kaverilla oli "salmiakkiaski" mukana ja mentiin katsomaan yhden merimiehen marakattia siellä kannella. Joo, siitä "kaijalta" me se nähtiin ja kun se vinkkas meitä tulemaan peremmälle niin mehän mentiin! Siinä ku sitä marakattia ihasteltiin niin se nappas kaverin karkkiaskin käpäliinsä ja TARJOS siitä kaikille! Se marakatti. Hauska hetki. Se merimieskin oli ihan kiva. Ei me samaa kieltä puhuttu mutta hyvin pärjättiin.
Edellinen tapahtui sinä aikana kun vielä oltiin lapsia omastakin mielestä. Myöhemmin, murkkuiässä, laivalla käynnit muuttivat muotoaan. Sieltä haettiin viskiä ja pornokortteja! Eihän niitä kaupasta saanu vielä Suomessa. Niitä kortteja. Viskiä toki myytiin mutta ei sen ikäisille. Ellei sitte sattunu olemaan sopivia suhteita? No, niitähän meillä kyllä oli muttaku laivasta sai puolet halvemmalla. Ne kortitkin.
Kun olin "vähän toisella kymmenellä", musiikki tuli elämääni. Jäädäkseen. Isä soitti tanssiorkesterissa vuosikausia ja todennäköisesti synnytti jonkun kipinän? Tai sitte se paloi jo kun synnyin? Aloitin huilunsoiton ja liityin murrosiän kynnyksellä elämäni ensimmäiseen kuoroon. Siitä lähtien musiikki on minua kantanut. Ja kantaa edelleen. Olen soittanut ja/tai laulanut puhallinorkesterissa, kamariorkesterissa, sinfoniaorkesterissa, nuorisobändissä, jazzbändissä, teatterissa, poikakuorossa, mieskuorossa, kamarikuorossa ja ihan vaan itekseni kitaran kanssa. Ja nykyisin karaokea. Aina se on yhtä kivaa!
Kun rippikoulu oli naurettu läpi ja alettiin lähestymään aikuisuutta, monenlaista jännää tapahtui siinäkin vaiheessa. Satamassa oppi elämään vähän "ronskisti". Kaikenlainen hienostelu oli enemmänkin häpeä kuin kunniaksi. Murkkuiän ja aikuisuuden välimaastossa elämää tuli nähtyä jo monesta näkökulmasta. Koulut kävin jokseenkin normaalisti. Lähdin mie lukioonkin. Kun kaikki muutkin sisarukset oli menneet. Kirjoitin been paperit. Kroonistunut angiina tuli sairastettua tuolloin ja tulokset oli sen mukaisia. No, oli sielä kivaakin. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen menin hetkeksi tehtaaseen töihin. Sitte inttiin. Ei ollu mun laji.
Ajokortin kuitenkin sain aikanaan ja sitten tuli kaikenlaisia seikkailuja "isojen poikien" kuskina. Pisin "keikka" oli Kokkolasta Turkuun. Käytiin "hovissa" (Hovioikeus). Ne oli kyllä ihan oikeesti isoja sällejä. Fyysisestikin. Sellaisia sadan kilon kahta puolta. Parimetrisiä. Ei niitten kans tarttenu pelätä. Hyvin pitivät huolta kuskista. Koskaan ei ollu nälkä. Kaikkea järjestyi. Juotavaa, syötävää, naitavaa. Se tippuri ois saanu jäädä saamatta. Yksi ilkeimpiä tauteja mitä olen sairastanu. Ei kannata kadehtia.
Kun lapsuus ja nuoruus oli lusittu, tuli aika itsenäistyä. Muutin "kaupunkiin". Hellukin siinä asettui kylkeen jossain vaiheessa. Asuttiin omaa kotia kaupungissa. Siistiä! Kunnes isä sai päähänsä lähteä vielä "komennukselle". Venäjälle. Uralin taakse. Norilskiin. Sielä oli venäläisillä järisyttävä nikkelilöytö ja suomalaiset oli valittu rakentamaan se tehdas. Mun iskä lähti sinne asennusvalvojaksi. Äiti meni mukaan. Mie palasin kotitalooni sitä hoitamaan. Tai no, asumaan. Talo hoidettiin enemmän yhteistyössä velipojan kanssa. Veli asuu edelleen Pihilajassa.
Kun isä ja äiti palasivat komennusreissuilta (Venäjä, Bulgaria, Turkki), miekin olin jo ehtinyt naimisiin ja asuttiin taas omillaan. "Porukat" oli takas kotona Pihilajassa. Me asuttiin kaupungissa. Perheen perustaminen ei oikein syttynyt. Kumpikaan ei tainnut tietää mikä tökki? Joku vaan. Lopulta erottiin lapsettomana. Avioliittomme aikana olin joitakin kertoja ilmaissut vaimolleni että "vois olla kiva asua jossain muualla". Ei me haluttu. Sitte ku oltiin erottu, ei mun tarvinu enää kysyä. Mie halusin. Ja lähdin.
Helmikuussa 1990 muutin Rovaniemelle. Siitä alkoi toinen - tähän mennessä rikkain - elämäni. Siitä kerron sitten kun taas ehdin. Kiitos kun jaksoit tänne asti lukea. Mulla ainakin oli kivaa! Ehkä mie opin vielä kirjoittamaankin? Tämä oli vähän sekava setti. Johtuu varmaan osittain myös siitä että olen juuri myynyt oman yritykseni ja talostakin on vaan kauppakirjat tekemättä. On ollu vähän tuulista!
Päivääkään en vaihtaisi pois. Ja olen hyvin utelias tulevaisuuteni suhteen. Kun on kokenut sen mitä mie jo tähän mennessä, sitä on helppo uskoa että MITÄ VAAN voi vielä tapahtua!
Kiki <3
